sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Wienissä hyvän ystävän kera :)

To-su 29.4.-2.5.2010

Pitkä viikonloppu Wienissä! Kävin torstaina aamutoimien jälkeen alhaalla aamupalalla ja lähdin sitten vaeltamaan jälleen rautatieasemaa kohti ennen yhdeksää. Aurinko paistoi heti aamusta ja kuuma meinasi taas tulla kaikkien tavaroiden kanssa (mukana oli hieman ekstraa, jotka Petra veisi mukanaan Suomeen). Juna Wieniin lähti 9.15 ja matka kesti tutusti pari tuntia. Se meni nopeasti Lonely Planetia lueskellessa (Wienin nähtävyydet). Wienissä hyppäsin läntisen rautatieaseman edestä ratikkaan (vähän piti suuntaa arpoa, mutta hyvä suuntavaisto onneksi auttoi) ja köröttelin sillä eteläisen rautatieaseman tienoille, jossa hotellimme sijaitsi. Olin onneksi katsellut karttaa edellisenä iltana, joten oikea pysäkki ja hotelli löytyivät helposti. Petra sen sijaan oli tullut lentokentältä pienen mutkan kautta… Tapasimme siis hotellilla, jonne saavuin hieman Petran jälkeen. Oli tosi mukava nähdä rakasta ystävää pitkästä aikaa! :) Emme vielä niin aikaisin saaneet huonettamme, joten vaihdoimme aulan vessassa vaatetta (koska oli niin lämmin!) ja jätimme laukkumme säilytystilaan.
Menimme ensin käymään parissa hotellimme lähellä olevassa puistossa (Schweizer, Alpen, Botanische…?). Aurinko paistoi ja oli tosi lämmin :). Puistoissa oli mukavan vihreää, paljon kukkia jne. Siitä jatkoimme läheiseen Belvederen linnaan (tai mikä palatsi onkaan, näitä vanhoja keisareiden asumuksia). Tai näimme oikeastaan ylemmän linnan, alemman linnan ja niiden välisen puutarhan. Rakennukset olivat tosi hienoja! Katselimme niitä vain ulkoapäin, emme maksaneet sisään, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus mennä yhteen toiseen vastaavaan sisään saakka. Myös puutarha oli upea hienoine istutuksineen, leikattuine puineen ja pensaineen, patsaineen ja suihkulähteineen. Vaelsimme palatsialueen läpi näkymistä ja säästä nauttien.
Siitä jatkoimme matkaa oopperataloa kohti. Näimme matkalla erään muistomerkin, suihkulähteen ja paljon hienoja vanhoja taloja. Ja tosiaan myös sen oopperatalon, joka sekin oli ihan hieno pytinki. Siitä jatkoimme Wienin pääkadulle. Kävimme turisti-infossa ostamassa Wien-kortit, joilla saisimme liikkua julkisilla reissumme ajan ja saisimme alennusta joistain turistikohteista. Näimme niillä nurkilla myös Albertina-museon. Ja mikä parasta, löysimme Australialaisen pubin, josta sai siideriä! :) Käytiin siellä sitten yksillä. Ja matkamuistomyymälässäkin piipahdettiin.
Jatkoimme siitä sitten pääkatua, joka oli täynnä kauppoja ja ravintoloita, pitkin Stephan’s Domille, joka on kaupungin suurin ja hienoin kirkko. Kävimme sisällä ihmettelemässä tämänkin kirkon koristeellisuutta ja mahtipontisuutta ja ajoimme myös hissillä yhteen sen torneista ihailemaan näköalaa. Ja näköala olikin tosi hieno! Tornista näki myös hyvin kirkon erikoisen värillisen katon. Kirkon jälkeen etsimme lähistöltä sopivan ravintolan ja menimme syömään. Söimme aidot ja oikeat schnitzelit, jotka tehdään vasikan lihasta (ei siis possusta tai kanasta, vaikka hyviä nekin ovat). Seikka, jota en ennen tiennyt, mutta nyt tiedän, kiitos Petran kaiken tietävän matkaoppaan :). Viiniäkin hörpimme mutta jälkkäria emme jaksaneet, vaikka herkkujen syöminen yksi reissun tavoitteista olikin. Sitä asiaa parannettiin kyllä sitten seuraavina päivinä… :)
Syömisen jälkeen hurautimme takaisin hotellille metrolla. Saimme huoneemme ja kävimme laittautumassa illan balettia varten. Kävelimme oopperatalolle ja vähän kiire meinasi tulla, kun meinasimme vähän eksyä matkalla. Ja karttaahan ei tietenkään ollut mukana, koska tien piti olla ihan suora… Onnistuimme kuitenkin menemään vähän vikaan ja sitten se tie siitä vähän mutkistui. Pääsimme kuitenkin loppujen lopuksi perille jonkinlaisen suuntavaiston ja erään naisen avulla, ja vielä ihan ajoissa. Vähän kuuma ja jano vaan meinasi tulla ja jalat eivät pitäneet korkkareilla ”juoksemisesta”. Lippujen nouto sujui ilman ongelmia ja ehdittiin vielä käydä vessassa/juomassa ja ihailla oopperatalon upeaa sisustusta ennen esityksen alkua. Näkemämme Coppelia-baletti oli kyllä hyvä, hienoa tekemistä, niin kuin baletti yleensä aina. Paikkamme eivät vain olleet täysin optimaaliset (halvat). Esityksessä olleiden parin tauon aikana ehdimme ihailla paikkaa enemmänkin ja jaloitella. Kymmenen jälkeen hieno esitys oli ohi ja palasimme väsyneinä hotellille nukkumaan pitkän päivän jälkeen.

Perjantaina lähdimme ajoissa liikkeelle hotellilla nautitun, ihan ok aamupalan jälkeen. Hurautimme metrolla Schönbrunnin palatsille, joka on vanha keisareiden kesäasunto. Kävimme palatsin sisällä kierroksella audio-guidien (kannettava soitin ja kuulokkeet) kanssa. Linna oli sisältä kyllä hieno ja mielenkiintoinen. Kaikki oli tosi koristeltua ja viimeisteltyä. Kierroksen jälkeen kiertelimme valtavan isossa puutarhassa. Sekin oli tosi hieno istuksineen, patsaineen, suihkulähteineen ym. Tosin kasvien/kukkien osalta odotin jotain vielä hienompaa. Tosin ne varmaan vielä kesän edetessä kaunistuvat, nythän oli vasta ihan alkukesä. Ilma ei tosin suomalaisesta tuntunut alkukesälle; aurinkoista ja varmaan 25 astetta lämmintä! :) Kävelimme puutarhan läpi ja ison suihkulähteen ohi sellaiselle pienelle kukkulalla ja vähän sivukujia (koko puisto on valtavan iso) takaisin. Puistossa olevan eläintarhan ja muutaman muun pikkujutun jätimme väliin. Kävimme kierroksen lopuksi kahvilassa nauttimassa omenastruudelit :).
Palatsilta palasimme hotellille ja vaatteet kevyempiin vaihdettuamme jatkoimme matkaa keskustaa kohti metrolla. Kävimme katsastamassa Karls Platzilla olevan kirkon ja itse aukion. Siitä jatkoimme Museums Quartierin (monta museota) ohi ja luonnontieteellisen- ja taidehistorian museoiden välisen puiston läpi vanhalle keisarien palatsialueelle. Rakennuksissa toimii tänä päivänä mm. kirjasto ja lukuisia museoita. Jatkoimme edelleen toisen puiston läpi, jonka jälkeen näimme teatterin, parlamentin, raatihuoneen, yliopiston, kirkon ym. Kaikki rakennukset olivat tosi hienoja! Lisäksi patsaita, puistoja ym… Pysähdyimme eräälle terassille syömään gulassikeitot, jonka jälkeen jaksoimme jatkaa. Vaeltelimme edelleen kaupungin läpi, paria ostoskatua seuraillen, Stephans Domin liepeille, jossa söimme jälkkärijätskit.
Siitä lähdimme vielä metrolla Praterin kautta (nappasimme kuvat kuuluisasta maailmanpyörästä) joelle (Tonava) ja siinä olevalle saarelle. Vaeltelimme joen varressa olevassa puistossa ja näimme mm. Donau-tornin. Löysimme vanhasta historiallisesta keskustasta täysin poikkeavan alueen, joka muistutti enemmän Välimeren tai Karibian alueita kuin Wieniä. Kreikkalaisia, italialaisia, espanjalaisia ja meksikolaisia ravintoloita, drinkkibaareja, musiikkia ja värivaloja…! Kävimme eräässä baarissa hyvillä drinkeillä :). Sitten palailimme hiljalleen hotellille.
Lämpimämmät vaatteet vaihdettuamme palasimme Prateriin, Wienin kuuluisaan huvipuistoon. Kävelimme siellä ympäriinsä ja söimme snagari-ruoat, joiden valinta ei tällä kertaa osunut aivan nappiin. No, aina ei voi voittaa. Prater oli ihan mukavantuntuinen huvipuisto, josta tuntui löytyvän hyviäkin laitteita. Pimeällä se näytti kivalta valoineen. Se ei ollut valtavan iso, muttei ihan pienikään. Sellaista ranneke-systeemiä siellä ei vaan tuntunut olevan, joten siellä hurvittelu ei varmaan olisi ihan halpaa. Jätimme tällä kertaa laitteissa käymisen suosiolla väliin, koska niin paljoa meillä ei ollut aikaa. Katselimme vaan. Paikkaan voisi kyllä myöhemmin palata, jos joskus matkustan Wieniin uudestaan. Aika vierähti nopeasti; palasimme hotellille nukkumaan lähempänä puolta yötä.
Ja niin, perjantaihan oli vappuaatto, mutta sitä ei täällä huomannut mistään. Vappua ei täällä nimittäin mitenkään kummemmin vietetä, se ei ole mikään suuri juhla niin kuin Suomessa.

Lauantaina teimme päiväretken Slovakian puolelle Bratislavaan. Lähdimme matkaan aamusta bussilla. Matka kesti 1,5 tuntia ja meni Petran Bratislava-opasta lueskellen ja maisemia katsellen (maalaismaisemaa, paljon keltaisia rypsipeltoja ja tuulimyllyjä). Perillä matkustimme ratikalla bussiasemalta keskustaan pienen arpomisen jälkeen (ratikan numero ja lipun osto aiheuttivat hieman päänvaivaa, samoin paikallisten englannin kielen taidon puute). Etsimme turisti-infon, jonka löytämisessä oli myös hieman ongelmia. Sieltä saimme kartan, jonka jälkeen elämä helpottui.
Kävelimme vanhan kaupungin keskusaukiolle, jossa oli jotain vappujuttuja menossa (eli vähän se täälläkin sitten näkyi). Kiersimme parit kojut ja kävimme terassilla. Jatkoimme sitten vaeltelua vanhassa kaupungissa; näimme kapeita katuja ja kujia, hienoja rakennuksia, puiston, joen (Tonava), siltoja, aukioita, kirkkoja, ym. Myös linna näkyi läheisellä kukkulalla. Linnalle emme kuitenkaan kiivenneet, koska Petralla oli koko Wienin reissun aikana vähän ongelmia jalkojen (niissä olevien rakkuloiden) kanssa…
Sopivasti kierreltyämme menimme mukavalle terassille syömään paikallista ruokaa, jotain ranskankerma-nockerlneja (pastan tyylistä) ja paria kakkua, hyvää oli :). Syömisen jälkeen kiertelimme lisää, nyt enemmän ”uutta” keskustaa. Alkuillasta oli aika lähteä takaisin Wieniin. Matkasimme taas ratikalla bussiasemalle ja bussilla Wieniin. Matka meni nukkuessa.
Kävimme hotellilla vaihtamassa vaatteet ja lähdimme keskustaan syömään. Kävelimme hotelli Sacherin ohi ja jatkoimme pääkatua pitkin sopivaa paikkaa etsien. Päädyimme samaan ravintolaan, jossa kävimme torstaina. Petra jatkoi paikallisten makujen linjalla (Tafelspitz), itse söin vaihteeksi aasialaista. Palan painikkeeksi viiniä ja jälkkäriksi Sacherit :). Mahat täynnä hotellille nukkumaan. Illalla satoi vähän vettä hienon päivän jälkeen. Ilmat olivat ennen illan sadetta olleet loistavan kesäiset. Sade tuli onneksi illalla ja yöllä, niin ei se juuri haitannut.

Sunnuntaina oli sitten puolipilvistä ja aavistuksen viileämpää, mikä oli museopäivään ihan ok. Heräsimme ajoissa ja aamupalan jälkeen kirjauduimme hotellista ulos ja heitimme tavarat säilöön. Sitten huristimme metrolla Hoffburgiin eli sinne keisareiden asumuksille. Kävimme siellä palatsissa sisällä. Kierrokseen sisältyi myös hopea/astia-kokoelman näkeminen ja Sissi-museo. Lisäksi kävimme aarrekammiossa. Kaikki paikat olivat ihan hienoja, tosin niin monen paikan näkeminen alkoi jossain vaiheessa jo vähän puuduttaa. Lisäksi palatsi oli aika samanlainen kuin Schönbrunn. Toisen näkeminen oli varmaan jo riittänyt. Aarrekammiossa oli mielestämme liian vähän koruja…
Suuren museokierroksen jälkeen arvoimme hetken syömäpaikkaa oppaidemme avulla ja pari sopivaa löydettyämme lähdimme keskustaan metrolla. Etsimme muutaman ja menimme sitten vain niistä yhteen. Onni oli nyt myötä. Saimme syödäksemme hyvät kastikegulassit ja jälkkäriksi paljon etsimiämme rahkaknöödeleitä, jotka olivatkin sitten tosi hyviä!! :)
Syömisen jälkeen pitikin sitten jo kiiruhtaa hotellille hakemaan tavarat. Saatoin Petran lentokentälle menevään bussiin ja jatkoin itse keskustan kautta rautatieasemalle. Kiire tuli, mutta ehdin onneksi sopivaan junaan juuri ja juuri. Matka meni nukkuessa ja ilta kotona väsyneissä merkeissä tavaroita purkaessa ja netissä… Mutta viikonloppu oli kiva ja Wien hieno!! Ja Bratislavakin oli näkemisen arvoinen :) Kiitos Petralle seurasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti