perjantai 9. heinäkuuta 2010

Budapestissä kullan kanssa :)

Pe-ti 7.-11.5.2010

Kävin perjantaina vielä normaalisti töissä. Töiden jälkeen nopea käynti kotona ja sitten kävely asemalle hirveän tavaramäärän kanssa. Viikonloppu oli siis tarkoitus viettää Budapestissä, jonne Jonkka lentäisi myös Suomesta. Mulla olikin sitten normaalien viikonlopputavaroiden (iso reppu) lisäksi mukana matkalaukku täynnä talvivaatteita ja muuta tavaraa, jota en tarvitse. Jonkka tuli Suomesta vain käsimatkatavaroiden kanssa ja vei takaisin mennessään matkalaukkuni sisältöineen mukanaan. Kätevää. Pääsin kuitenkin tavaroineni asemalle ja junaan. Linzissä piti vaihtaa. Sen jälkeen sai kuitenkin istua samassa junassa koko matkan (n. 5 tuntia) Budapestiin saakka. Matka meni melko nopeasti tulostamiani Budapest-juttuja silmäillen ja nukkuen. Jonkka oli minua Budapestin asemalla vastassa, koska oli saapunut jo aamulennolla. Kävelimme asemalta hotellillemme, jonne ei ollut kovin pitkä matka. Hotelli oli ihan hieno :), mutta Budapestin melko alhaisen hintatason takia kuitenkin ihan edullinen. Jätimme tavarani hotellille ja lähdimme ulos syömään. Söin paikallista ruokaa; paprikaista broilerijuttua, viiniä ja sellaisia suklaa-pähkinälettuja, hyvää :). Kävelimme syömisen jälkeen vielä vähän keskustassa. Näimme mm. kauppahallin, pääkatu Vaci Uctan, joen ja pari siltaa iltavalaistuksessa. Ihan lupaavalta näytti. Sitten vaan hotellille nukkumaan ja voimia keräämään.

Lauantaina aamulla meidän piti ensin lähteä etsimään aamupalaa, koska hotellin aamupala oli niin törkeän kallis (16e per nenä per aamu!). Löysimme ihan hyvän kahvilan, josta saimme haluamamme melko edullisesti. Aamupalalta jatkoimme matkaa erään museon ohi kauppahallille. Kauppahalli oli hyvä paikka! Yläkerta oli täynnä matkamuistokojuja, jotka olivat halvempia kuin Vacilla olevat. Joitain juttuja tarttui mukaankin… Alakerrassa oli myytävänä kaikkea ruokaa; lihaa, hedelmiä, vihanneksia, leipää, kaikkea. Ostettiin vähän paprikamaustetta kotiin viemiseksi. Lisäksi söimme välipalaksi sellaista paikallista herkkua, jossa rasvassa keitetyn taikinapohjan päälle ladottiin ranskankermaa, juustoraastetta ja meidän tapauksessa salamia. Hyvää! Ja jälkkariksi ostin struudelikojusta rahka-aprikoosistruudelin :).
Kauppahallin jälkeen menimme ihan vieressä virtaavan Tonavan rantaan katselemaan jokimaisemaa; hienoja taloja, siltoja, joen toisella puolella kohoavia kukkuloita ja niillä olevia linnoja ym. Ylitimme joen, ohitimme kuuluisan Gellert-kylpylän/hotellin ja lähdimme kävelemään ylös Gellert-kukkulalle. Näimme mielenkiintoisen ja ihan kauniin luolakirkon. Muuten näkyi puistoa… Ylhäällä näimme vapaudenpatsaan ja vanhan linnoituksen. Parasta oli kuitenkin upea näköala yli Budapestin!
Kesken…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti